www.lahti.fi

Toimintaympäristö

Takaisin raportteihin

Lahti + Nastola
= uusi Lahden kaupunki

Lahden ja Nastolan valtuustot hyväksyivät kuntien yhdistymisen 26.1.2015. Lahden kaupunginvaltuusto oli päätöksessä yksimielinen ja Nastolan kunnanvaltuusto äänesti uuden kunnan muodostamisen puolesta äänin 22-21.

kaupungintalo

Kuntien yhdistymistä valmisteltiin koko vuosi ja uusi Lahden kaupunki aloitti toimintansa 1.1.2016. Lahden ja Nastolan yhdistymisen tavoitteena on vahvistaa alueen elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä. Yhdistymissopimuksessa määriteltyjen tavoitteiden mukaan Lahdesta kehitetään asuinympäristöltään ja palveluiltaan houkutteleva kunta, jonka asukasluku kääntyy kasvuun, työpaikat lisääntyvät ja kunnan verotulopohja paranee.

Edellytykset vahvaan kasvuun

Lahden ja Nastolan yhdistymisen taloudellisena perusteena on vahvistaa Lahden alueen elinvoimaisuutta, kilpailukykyä ja vetovoimaa. Lähes 120 000 asukkaan Lahdella on entistä paremmat edellytykset turvata alueen kehitys ja hyvinvointi kaupunkiseutujen välisessä kiristyvässä kilpailussa. Uudella Lahdella on yksittäisiä kuntia paremmat toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset vastata myös palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta.

Lahden ja Nastolan yhdistymissopimus

Lahden ja Nastolan yhdistymisselvitys käynnistyi 22.10.2014 ja kuntajakoselvittäjänä toimi Rolf Paqvalin. Kuntajakoselvityksessä myös Hämeenkoski yhdistyi Hollolaan.

 

© Lahden kaupunki. Kaikki oikeudet pidätetään.