www.lahti.fi

Tarinat ja ilmiöt

Takaisin raportteihin

 

Tarinoita sosiaalityön arjesta

Tarinat perustuvat tositapahtumiin. Tarinoiden päähenkilöiden nimet on muutettu ja tapahtumien kulkua on muokattu, jotta tarinoiden oikeita henkilöitä ei voi tunnistaa. Valokuvat on lainattu Pixabay-kuvapankista.

Näissä tarinoissa kuvataan sosiaalityön, sosiaalisen kuntoutuksen ja sosiaalisen luototuksen arkea.  

Jennan tarina

Aina on toivoa

Jenna oli tavallisen perheen tavallinen lapsi. Hän kokeili ensimmäisen kerran päihteitä kavereiden kanssa yläasteella ollessaan. Aluksi Jenna käytti vain satunnaisesti alkoholia ja kannabista, mutta 16-vuotiaana mukaan tulivat myös lääkkeet. Jenna suoritti kuitenkin peruskoulun ja aloitti sitten ammatilliset opinnot toivomallaan alalla. Jennan päihteiden käyttö lisääntyi. Kaveripiiri pyöri päihteiden ympärillä ja pian olivat tulleet tutuiksi kaikki yleisimmät huumausaineet. Jenna alkoi rahoittaa huumeiden käyttöään rikoksilla. Vanhemmilla ei ollut Jennan puuhista aavistustakaan – Jennahan kävi koulua ja hoiti velvollisuutensa. Jossain vaiheessa ote alkoi lipsua.

Yksin

 

Tilanne paheni vähitellen. Jenna oli 19-vuotias nuori nainen, joka käytti päivittäin opiaatteja, kannabista, amfetamiinia ja kokaiinia. Opinnot keskeytyivät ja Jennan tilanne paljastui myös vanhemmille. Heidän avullaan Jenna pääsi katkaisuhoitoon. Tätä kautta Jenna ohjautui myös asiakkaaksi sosiaalityöhön. Sosiaalityöntekijä ehdotti Jennalle päihdekuntoutussuunnitelman tekemistä ja laitoskuntoutusta vaikean päihdeongelman ratkaisemiseksi. Jenna koki tulleensa kuulluksi ja hän todella halusi apua vaikeuksiinsa. Jenna ja sosiaalityöntekijä tekivät yhdessä päihdekuntoutussuunnitelman ja Jenna jäi odottamaan päätöstä päihdekuntoutusjaksosta. Muutaman päivän päästä Jennan puhelin soi ja sosiaalityöntekijä kertoi, että hän pääsee Etelä-Savoon, kodinomaiseen ja hyvämaineiseen päihdekuntoutusyksikköön. Jennaa alkoi kovin jännittää, koska hän ei ollut rippileirin ja katkaisuhoidon lisäksi ollut pois kotoa koskaan. Lähtö olisi seuraavana aamuna. Vanhemmat tukivat Jennaa ja lähtivät viemään Jennan kuntoutuspaikkaan.

Jenna oli sitoutunut päihdekuntoutukseen ja se eteni suunnitelmien mukaan. Jennalle myönnettiin vielä toinen kuukausi kuntoutusta. Kuntoutusjakson jälkeen Jenna meni tapaamaan sosiaalityöntekijää ja kävivät läpi päihdekuntoutuksen antia. Jenna kertoi, että haluaisi muuttaa omaan asuntoon asumaan. Jennalla olikin tiedossa pieni ja edullinen yksiö vanhempien läheltä. Pian Jenna muuttikin omaan asuntoonsa asumaan.

Alkuun Jennan elämä opiskeluineen ja itsenäistymisineen sujui hyvin. Jenna pystyi olemaan erossa päihteistä ja jatkamaan ammatillisia opintojaan. Ensimmäinen retkahdus tapahtui puolen vuoden kuluttua päihdekuntoutuksen päättymisestä. Jenna oli mennyt erään huumeita käyttävän ystävänsä luokse ja oli lopulta ajautunut polttamaan pilveä. Eräänä päivänä sosiaalityöntekijä sai jälleen puhelun katkaisuhoitoyksiköstä. Jenna retkahti päihteisiin aika ajoin ja muutamassa vuodessa Jennalle oli kertynyt jo useita päihdekuntoutusjaksoja. Lopulta tilanne meni niin pahaksi, että Jenna päätyi psykiatriseen hoitoon itsemurhayrityksen jälkeen. Jenna kotiutettiin kahden päivän tarkkailun jälkeen.

Epätoivo

Jenna yritti jatkaa opintojaan, mutta ne eivät enää edenneet. Kouluterveydenhoitaja huolestui Jennasta ja otti yhteyttä Jennan omaan sosiaalityöntekijään. Jenna oli eristäytynyt asuntoonsa, ei huolehtinut itsestään eikä asioistaan ja oli itsetuhoinen. Sosiaalityöntekijä pyysi sosiaaliohjaajaa työparikseen ja järjesti verkostoneuvottelun, jossa oli mukana kouluterveydenhoitaja ja koulukuraattori. Verkostoneuvottelussa sovittiin, että Jennan päihdeongelma on tällä hetkellä kaikista akuutein ongelma, joten siihen pitää puuttua ensimmäisenä. Jenna oli samaa mieltä. Jenna pääsi päihdekuntoutukseen samaiseen etelä-savolaiseen päihdekuntoutusyksikköön, jossa oli ollut ensimmäisen kerran muutama vuosi aiemmin. Sieltä päästyään hän jatkoi kuntoutumistaan avokuntoutuksessa omasta kodista käsin. Sosiaalityöntekijä ja -ohjaaja jatkoivat Jennan tukena ja Jenna palasi ammattikouluun. Jennaa tavattiin sosiaalityössä viikoittain ja tekstiviestejä läheteltiin jopa päivittäin. Häntä tuettiin jättämään päihteitä käyttävä kaveripiiri ja etsimään uusia harrastuksia. Hän valmistui ammattiin viime keväänä ja kutsui sosiaalityöntekijän ja ohjaajan valmistujaisjuhliinsa. Tällä hetkellä Jenna on työssä omalla alallaan. Hän asuu omassa kodissaan ja osaa pitää siitä huolta. Päihteitä Jenna ei käytä enää lainkaan. Hän harrastaa kuntosalilla käyntiä ja on hankkinut itselleen rakkaan lemmikin. Välit vanhempiin ovat hyvät. Sosiaalityöntekijä tapasi Jennan vielä kerran tänä syksynä ja nyt asiakkuutta ollaan lopettelemassa.

Perhonen

 

 Vilman tarina

Yksinäisyydestä päivänvaloon

Päivystävä sosiaalityöntekijä sai pelastuslaitokselta sosiaalihuoltolain 35 §:n mukaisen ilmoituksen asiakkaasta. Kyseessä oli 58-vuotias, työkyvyttömyyseläkkeellä oleva nainen. Ilmoituksessa kerrottiin, että asiakkaan luokse menneet ensihoitajat olivat havainneet asunnossa runsaasti tavaraa, mikä voi aiheuttaa palovaaran. Ilmoituksessa oltiin huolissaan asiakkaan toimintakyvystä ja siitä, miten hän pystyisi tyhjentämään asunnon. Sosiaalityöntekijä yritti tavoittaa asiakasta puhelimitse tuloksetta. Asiakas ei myöskään tullut kirjeitse varatuille ajoille. Sosiaalityöntekijä yritti mennä myös kotikäynnille yhdessä paloviranomaisen kanssa, mutta asiakas ei avannut ovea.

Yksinäisyys

Viimein asiakas oli vastannut palotarkastajan puheluun ja palotarkastaja oli välittänyt hänelle sosiaalityöntekijän terveiset, että olisi tärkeää tulla tapaamaan sosiaalityöntekijää. Viimein, kolme kuukautta paloviranomaisten tekemän ilmoituksen jälkeen, asiakas tuli sosiaalityöntekijän vastaanotolle. Asiakas, Vilma nimeltään, kertoi olevansa hyvin väsynyt tilanteeseensa. Hän sairastaa masennusta, minkä vuoksi hänen tilanteensa on päässyt niin pahaksi. Hän oli lievittänyt ahdistustaan ostamalla paljon tavaraa. Suuri osa tavarasta on käyttämättömänä pakkauksissaan. Vilma ei ole myöskään jaksanut viedä roskia kuukausiin, joten hänen mukaansa asunto haisee ja on muutenkin siivoton. Tämän vuoksi hän ei tohtinut päästää aiemmin ketään sisään. Nyt Vilma ymmärsi, että on pakko tehdä jotain. Paloviranomainen on jo antanut kehotuksen asunnon tyhjentämiselle ylimääräisestä tavarasta.

Sosiaalityöntekijä teki tapaamisella palvelutarpeen arviointia ja havaitsi, että Vilman arjen hallinnassa oli suuria vaikeuksia. Hän ei jaksanut masennuksensa vuoksi pitää huolta itsestään eikä kodistaan. Sosiaalityöntekijä ehdotti, että hän voisi tulla kotikäynnille sosiaalisen kuntoutuksen tiimin sosiaaliohjaajan ja lähihoitajan kanssa. He voisivat sitten yhdessä miettiä, miten voisivat lähteä ratkaisemaan vaikeaa tilannetta. Vilma epäröi hetken, mutta suostui sitten. Hän kertoi, että ei ole tavannut vuosikausiin ketään ja häntä hävettää oma tilanteensa. Sosiaalityöntekijä kertoi Vilmalle, että ei tarvitse hävetä. Työntekijät ovat Vilmaa varten ja nyt hän saa apua.

Sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja ja lähihoitaja menivät muutaman päivän päästä sovitusti kotikäynnille. Vilma asuu kaupungin keskustassa, vuokrakaksiossa. Kerrostalon ovi näytti muiden joukossa aivan tavalliselta ovelta. Sosiaalityöntekijä soitti ovikelloa ja tovin päästä oven raosta kurkisti Vilma. Hän laski työntekijät sisälle ja vastassa olikin erittäin tunkkainen ilma ja mädäntyneen ruuan haju. Asunnossa oli tavaraa lattiasta kattoon saakka ja pinojen välissä kulki kapeita käytäviä. Myös kylpyhuone oli tavaran peitossa eikä esimerkiksi suihkuun ollut pääsyä. Vilma kertoi peseytyvänsä kerran viikossa taloyhtiön lenkkisaunassa. Keittiön pöydät olivat täynnä likaisia ja homeisia astioita. Keittiön lattialla oli ruokakasseja, joissa oli mädäntynyttä ruokaa. Vilma kertoi, että jääkaappi on niin täynnä vanhaa ruokaa, että uudet ostokset eivät ole sinne enää mahtuneet.

Sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja ja lähihoitaja päättivät yhdessä asiakkaan kanssa, että häntä aletaan tukea arjen hallinnan saavuttamiseksi sosiaalisen kuntoutuksen palvelulla. Sosiaalityöntekijä lupasi myöntää palvelua alkuun kolmeksi kuukaudeksi. Ennen varsinaisen sosiaalisen kuntoutuksen alkua, oli asuntoon tehtävä niin sanottu raivaussiivous. Sosiaalityöntekijä lupasi myöntää ehkäisevää toimeentulotukea raivaussiivouksen toteuttamiseksi siivousfirman avulla.

Parin viikon päästä asunto oli saatu raivattua ja tyhjennettyä ylimääräisestä tavarasta. Sosiaaliohjaaja ja lähihoitaja kävivät yhdessä ja erikseen Vilman luona 2 – 3 kertaa viikossa. Käynneillä tehtiin kotitöitä ja keskusteltiin. Käytiin yhdessä kaupassa ja suunniteltiin viikon ruokia. Ruokaa tehtiin myös yhdessä. Vilma alkoi pikkuhiljaa luottaa työntekijöihin ja odotti jo työntekijöiden käyntejä. Eräänä päivänä Vilma kertoi lähihoitajalle, että oli kutsunut lapsuudenaikaisen ystävänsä ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen kotiinsa. Nyt kun asunto oli siisti ja muutenkin ahdistuksen ja masennuksen oireet helpottaneet, hän uskalsi soittaa ystävälleen ja he sopivat tapaamisen.

Koti

Kun sosiaalisen kuntoutuksen aloituksesta oli kulunut 1,5 kuukautta, ehdotti sosiaaliohjaaja, että Vilma osallistuisi sosiaalisen kuntoutuksen ryhmään, jossa voi matalalla kynnyksellä tulla tapaamaan muita ihmisiä, lukemaan lehtiä ja syömään voileipiä sekä juomaan kahvia. Vilma oli epäröivä, mutta suostui kumminkin. Ensimmäisellä ryhmäkerralla Vilma istui itsekseen sohvalla ja joi kahvia eikä uskaltautunut keskusteluihin. Vilma kumminkin jatkoi käyntejä ja alkoi pikkuhiljaa ottaa osaa keskusteluun. Vilma innostui käymään myös toisessa ryhmässä, jossa laitetaan joka kerralla yhdessä ruokaa. Vilma oli nähnyt ryhmätilan pöydällä Klubitalon lehden ja kysyi omalta sosiaaliohjaajaltaan, että voisivatko he yhdessä lähteä tutustumaan sinne. Tutustumiskäynti sovittiin, ja Vilma alkoi käydä kerran viikossa Klubitalolla.

Vilman sosiaalinen kuntoutus jatkuu edelleen. Vilma tarvitsee edelleen yksilöllisiä käyntejä omassa kodissaan, mutta vähemmän. Sosiaalisen kuntoutuksen omat ryhmät ja Klubitalon käynnit kannattelevat nyt myös Vilmaa. Vilma sanoi sosiaalityöntekijälle tapaamisellaan: ”Tuntuu aika oudolta ja ylelliseltä, että minua kuunnellaan. Kiitos. ”

sydännolla

 

Vertin tarina

Velkakierteestä pinnalle

Vertti on ollut vakituisessa työsuhteessa yli 30 vuotta. Hän asuu yksin yksiössä kaupungin laitamilla. Elämä kulkee hiljalleen, mutta Vertti kokee yksinäisyyttä. Tätä lieventääkseen hänellä on tapana käydä lähipubissa istumassa iltaa. Silloin elämä tuntuu mukavammalta, kun voi hieman hupsutella toisten kanssa. Ajoittain illat venyvät ja viikonloppuina tulee juotua myös kotona. Rahaa kuluu yllättävän paljon ja vuokraa jää maksamatta. Puhelinlaskut jäävät maksamatta ja puhelinkin häviää eräällä baarireissulla.

Vertti on kääntynyt kaverinsa vinkkaamana seurakunnan puoleen saadakseen pientä apua talouteensa ja seurakunta maksoikin Vertin rästiintyneen sähkölaskun. Samalla seurakunnalta annettiin ohje olla yhteydessä sosiaaliseen luototukseen rästivuokrien osalta, koska vuokraa oli jo maksamatta kahden kuukauden ajalta ja vuokranantaja oli uhannut Verttiä häädöllä. Vertti oli kovin säikähdyksissään tilanteesta, joka oli hänelle aivan uusi.

Sosiaalisen luototuksen sosiaaliohjaaja selvitti Vertin kanssa tilannetta. Selvisi, että vuokranantajalla on halukkuutta jatkaa vuokrasopimusta, jos rästit saadaan maksetuksi. Vertin talous- ja velkatilanne selviteltiin ja hänen kanssaan käytiin pitkät keskustelut rahankäytöstä. Vertti oli aiemmin käynyt maksamassa laskut pankin kassalla ja hän sai nyt opastusta edullisempien pankkipalveluiden käyttöön.

Vertti sai sosiaalisen luoton, jolla maksettiin hänen vuokravelkansa ja muut erääntyneet laskut. Vertin kanssa sovittiin kohtuullinen kuukausilyhennys, jossa huomioitiin hänen keskimääräiset kuukausittaiset tulona ja menonsa.

Vertti jäi eläkkeelle hieman arveltua aiemmin ja hänen kanssaan tehtiin maksuohjelman muutos, jotta eläke riittää sosiaalisen luoton maksamiseksi. Vertti ohjautui sosiaalisen luototuksen asiakkaana ollessaan myös aikuissosiaalityöhön ja hän otti sitä kautta vastaan päihdepalveluita ja muita hänen toimintakykyään parantavia palveluita. Vertti tuli eräänpä päivänä sosiaalisen luototuksen sosiaaliohjaajan luokse tilannetarkistusta varten. Sosiaaliohjaaja ja Vertti kävivät läpi yhteistä taivaltaan ja Vertti ihmettelikin, miten paljon hänen tilanteensa on muuttunut asiakkuuden alusta katsoen. Hän muisti millaisen häpeätaakan kanssa hän ensimmäiselle tapaamiselle saapui. ”Enää en häpeä – olen päässyt näin pitkälle!”, Vertti totesi tyytyväisenä. Nyt tilanne näyttää hyvältä.

 

 

 

 

© Lahden kaupunki. Kaikki oikeudet pidätetään.