Kaupunginjohtaja Pekka Timonen

Takaisin julkaisuihin

Lahti on mahdollisuuksien kaupunki

Aloitin Lahden kaupunginjohtajana elokuussa 2018. Kiinnostuin tehtävästä, koska ajattelen Lahtea mahdollisuuksien kaupunkina. Sen todellisuus on paljon mainetta parempi. Haluan tehdä työtä sen puolesta, että Lahti tarttuu mahdollisuuksiinsa ja varmistaa asemansa kasvukeskuksena.

Lahti kuuluu kiistatta Suomen suurimpien kaupunkien joukkoon. Kaupunkiseudulla asuu kaikkiaan yli 150 000 ihmistä. Paikka kaupunkien eturivissä vaatii jatkuvaa työtä, hyviä päätöksiä ja yhdessä tekemistä.

kaupunginjohtaja timonen

Suomen johtavana ympäristökaupunkina Lahti toimii kestävän kaupunkikehityksen edelläkävijänä. Olemme todellisen globaalin megatrendin ytimessä. Lahdessa suunnitellaan ratkaisuja ja palveluja, jotka mahdollistavat hiilineutraalin elämäntavan. Keväällä 2018 käynnistyneessä CitiCAP -hankkeessa testataan asukkaiden henkilökohtaista liikkumisen päästökauppaa todennäköisesti ensimmäisenä kaupunkina maailmassa.

Lahdessa on meneillään suuri energiakäännös, jolla leikataan merkittävä osa alueen kasvihuonepäästöistä sekä luodaan uusia työpaikkoja biotalouteen. Lahti Energia Oy investoi uuteen biopolttolaitokseen ja luopuu kivihiilen käytöstä keväällä 2019. Jatkossa kaukolämpö tuotetaan kierrätyspolttoaineella ja vastuullisesti tuotetulla biopolttoaineella.

Lahden kannattaa pysyä edelläkävijänä ja kyetä rohkeisiin ratkaisuihin. Uskon, että ympäristökaupunki nostaa Lahden profiilia, innostaa ja houkuttaa uusia ja vanhoja asukkaita, tuo investointeja ja luo uutta työtä. Usein on parasta yrittää olla ykkönen.

Lahti on Suomen uusin yliopistokaupunki. Yliopisto nostaa alueen kehittämisen aivan uudelle tasolle. LUT-yliopiston tuloa Lahteen on pohjustettu pitkään ja toiminta alkoi vuoden 2019 alussa.  Uusi yliopisto ja monipuolinen ammattikorkeakoulu tuovat nuoria, osaavia asukkaita, uutta yritystoimintaa, työtä ja palveluja. Niitä Lahti tarvitsee.

Nykyään kaupungit kasvavat sisäänpäin eli asukkaat ja palvelut sijoittuvat keskustaan tai sen liepeille. Siksi Lahden keskustan kehitys on erityisen tärkeää. Radanvarsi on Suomen suurimpia kaupunkirakentamisen kohteita koko 2020 -luvun ajan. Ranta-Kartanon rakentaminen on alkanut. Korttelit tiivistyvät. Kymmenen vuoden päästä Lahden keskusta on laajempi kuin tänään ja siellä asuu enemmän ihmisiä kuin nyt.

Hyviä eväitä ja suunnitelmia siis riittää. Loppujen lopuksi kaupungin menestyksen ratkaisevat kuitenkin lahtelaiset itse. Tehdään yhdessä Lahdesta vielä parempi.

Pekka Timonen
kaupunginjohtaja

 

 

© Lahden kaupunki. Kaikki oikeudet pidätetään.